Mesimarjasi Kotihoidon kumppani


Palvelut kotiisi

LASTENHOITO

Luotettavaa lastenhoitoapua silloin, kun Sinä ja perheesi sitä tarvitsette! Me mesimarjalaiset tiedämme, että toisinaan hyvät lastenhoitajat ovat kiven alla eivätkä isovanhemmatkaan välttämättä asu tarpeeksi lähellä auttaakseen lastenhoidossa. Siksi haluamme tarjota perheille aidon mahdollisuuden tukiverkoston kasvattamiseen osaavien ja ammattitaitoisten lastenhoitajien avulla.

Kauttamme onnistuvat niin satunnaiset lastenhoitovisiitit kuin säännöllisesti toistuva hoitokin.

Kun tärkeä meno yllättää, lastenhoidon järjestymisen täytyy olla ennustettavaa. Järjestämme lastenhoitajan tarpeidesi mukaan nopeasti ja vaivattomasti. Kun kyse on lapsista, luottamus ja aito välittäminen ovat yhteistyön tärkein perusta. Pyrimmekin tarjoamaan avuksi aina jo entuudestaan tutun hoitajan.

Lastenhoito suunnitellaan aina Sinun ja perheesi tarpeita ja toiveita kuunnellen. Me Mesimarjassa tiedämme, että kun lastenhoitajan vierailu on pienten keskuudessa odotettu ja mieluinen juttu, vanhempienkin on helpompi suunnata omille menoilleen.

Soita meille ja mieti­tään yhdessä si­nulle tai lähei­sellesi sopiva hoitokokonaisuus

mesimarja

JÄTÄ MEILLE
SOITTOPYYNTÖ

ANNA PUHELINNUMEROSI:

    Jaa

    Meillä kävi kivasti kun meidän lapset tykästyi heti Mesimarjan hoitajaan. Meillä on käynyt jo toinenkin hoitaja, joka on ollut yhtä huippu. Turhaan jännitin.

    – Sini, Lempäälä


      Pyydä meidät kotikäynnille, niin arvioidaan tilanteesi yhdessä.






      Otamme sinuun yhteyttä ensi tilassa. Emme luovuta yhteystietojasi eteenpäin.


        Jätä meille yhteystietosi, niin kerromme lisää palveluistamme.





        Otamme sinuun yhteyttä ensi tilassa. Emme luovuta yhteystietojasi eteenpäin.

        Soita meille ja mieti­tään yhdessä sinulle tai lähei­sellesi sopiva hoito­kokonaisuus

        mesimarja

        Tutustu myös:

        Kotona asuminen tukee hyvää elämänlaatua ja auttaa toimintakyvyn ylläpitämisessä. Monipuolinen apumme sopii mihin tahansa tarpeeseen. Pitkäjaksoisen hoivasuhteen ohella voimme auttaa esimerkiksi sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja sairauden aikana sekä tukea omaishoitajien jaksamista tarjoamalla apua ja hengähdyshetkiä vaativaan arkeen.

        Kotihoitomme auttaa muun muassa:

        • Peseytymisessä ja pukeutumisessa

        • Ruuanlaitossa ja syömisessä

        • Ulkoilussa ja viriketoiminnassa

        • Lääkkeiden annossa

        • Kotitöissä ja pyykinpesussa

        Arjen jatkuminen kodin tutuissa puitteissa sairaudesta huolimatta on mahdollista, kun tukena on ammattitaitoinen kotisairaanhoitaja. Kotisairaanhoitomme perustuu aina yksilöllisiin tarpeisiisi.

        Kotisairaanhoito voi sisältää muun muassa:

        • Lääkehoitoa

        • Haavahoitoa

        • Laboratorionäytteiden ottoja

        • Ompeleiden poistoa

        • Terveydentilan pitkäkestoista seurantaa

        Henkilökohtainen avustaja auttaa yksilöllisten tarpeidesi mukaan kaikissa arkisissa askareissasi.

        Henkilökohtainen avustaja voi auttaa muun muassa:

        • Ruuanlaitossa ja kaupassa käynnissä

        • Siivoamisessa ja muissa kotitöissä

        • Peseytymisessä

        • Työssä ja koulussa

        • Vapaa-ajan aktiviteeteissa ja harrastuksissa

        Kuntouttava hoitomme sopii joustavasti erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi senioreille ja leikkauksista toipuville. Kuntouttava hoito järjestetään yksilöllisten tarpeidesi mukaisesti omassa kodissasi silloin, kun Sinulle sopii.

        Kuntouttava hoito voi olla esimerkiksi:

        • fysioterapiaa

        • hierontaa

        • neuvontaa ja opastusta

        Me mesimarjalaiset tarjoamme luotettavaa ja ammattitaitoista apua ja tukea juuri silloin, kun perheesi sitä tarvitsee. Joustavat ja monipuoliset lapsiperheiden tukipalvelumme on tarkoitettu perheiden erilaisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin tukemaan arkea ja sen sujuvuutta. Tarjoamillamme tukipalveluilla me mesimarjalaiset haluamme auttaa perheitä erilaisten pulmien tunnistamisessa ja ratkaisemisessa mahdollisimman varhain. Palvelut toteutetaan aina Sinun ja perheesi yksilölliset tarpeet huomioiden.

        Lapsiperheen tukipalvelut auttavat muun muassa silloin, kun:

        • omat voimasi ovat vähissä

        • toinen vanhemmista sairastuu

        • tarvitset käytännön apua arjen sujuvoittamisessa

        • tarvitset tukea lasten hoidossa ja kasvatuksessa

        • lapsia syntyy useampi kerrallaan

        • äkillinen, tilapäinen hoitoavun tarve yllättää

        • perhettänne kohtaa kriisi

        Soita meille ja mieti­tään yhdessä si­nulle tai lähei­sellesi sopiva hoitokokonaisuus

        JÄTÄ MEILLE
        SOITTOPYYNTÖ

        ANNA PUHELINNUMEROSI:

          mesimarja

          TUTUSTU MESIMARJAAN

          Olemme mukana monessa kodissa ja kunnassa. Tutustu meihin tarkemmin.

          Tiesit­hän, että saat Mesi­marjan palve­luista

          KOTI­TALOUS­VÄHENNYSTÄ

          Muistathan että voit vähentää henkilö­kohtaisessa verotuk­sessasi 60 % koti­palveluiden työn osuudesta.

          Mesimarjasi Oy
          Pyhäjärvenkatu 5 A-rappu 4krs.
          33200 Tampere

          Asiakaspalvelu 010 411 7700
          info@mesimarjasi.fi

          Y-tunnus 2913419-2
          Sähköinen laskutus
          Maventa 003729134192

          JÄTÄ MEILLE
          SOITTOPYYNTÖ

          ANNA PUHELINNUMEROSI: